Valkoinen seinä,
seinässä haava,
haavassa naula,
siitä roikkuu tyhjää,

ulkona lapsi,
itkee kuin hullu,
hylätty kai,
liian pieni sotimaan,

naapurin mies,
huomasi vihdoin,
et ikkuna ei,
kestä vaimon painoo,

kattokin huomas,
et sadetta ei,
voi estää jos,
sitä on liikaa,

kerto:
ja kun jää,
on liian kylmää,
se ei oo liukasta enää,
kai se pitäis ymmärtää,

sinä yönä naapurin mies itki,
ei siksi, et tallo vaimon haaveet palasiksi,
vaan koska viinat loppu ,kaupat meni kii,
hän purkas pahan olon vaimon unelmiin,

hänen lapsi istui sateessa vailla vanhempii,
isä ei välittäny, äiti ryyppäs ku sit sattui niin,
lapsi viattomana oppi miltä tuntuu,
ku huominen samaks päiväks muuntautuu,

äiti nousu humalassa luuli olevansa onnellinen,
kunnes tuli laskuhumala sen jälkeinen,
silloin hän keksi lääkkeille käyttöö,
ku ei millää keksiny elämällee sisältöö,

isä oli jo mennyt huoneesee nukkumaan,
kun äiti söi pillereitä suuruudelta lounaan,
lapsi kysyi, et äiti tuutko peittelemään,
äiti sanoi hyvää yötä ei nähdä enää,

Kerto