Kristus kuuluu historiaan,
ei nykyaikaan, -paikkaan,
tnne Pohjolaan,
kristittyjen hautaan,
julmaan, ajattomaan

Istuin rannan tuntumassa
yn sineen hukkuen,
kalmankalpeassa loisteessa,
yh ajatukseni kuolemaa tutkien

Takanani vanhan tammen oksa narahtaa,
ytuulen sylkiess sen painoa surkeaa
Ja pst tuntien aamunkoitto kavahtaa
hirteen vedetyn kristityn kuolemaa
Kylmyys odotti nlkns,
saaden hetken hurmion

Ihmislihan kuolonkankeus
toi sen luokse nautinnon,
riistessn, raataessaan
elmn ulos ihmisest
Rystessn, raiskatessaan
vei liekin, toivon elmst

Talven myt tuon uuden kylmyyden
joka vihaa ja vainoaa
Kylmyys perinnst Helvetin,
joka raivaa ja raivoaa
Suunnattoman inhon uumenista,
nousee Pimeys julmuuteen
Silti odotin aamun saapumista
ja syljin heidn kasvoilleen